|
|
|
Tapahtumia > Tampere Cigarsummit 25.3.2006
Tampareen sikarariklubi kutsui Helsinkiläisen Habanos Clubin ja Oulun työväen sikariseuran vieraaksensa Tampereelle lauantaina 25.3.2006. Illalle oli tamperelaiset isäntämme kehittäneet suureellisen Cigarsummit-nimen. En tosin vieläkään tiedä mitä se tarkoittaa, eikä ilta tuonut valaistusta asiaan.
Ennen varsinaista sikaritilaisuutta tutustuimme Mokka Mestarit kahvilaan. Mokka Mestarit tuovat kahvia ja teetä maahan itse. He myös paahtavat kahvit itse, joten tuotteilta voi odottaa paljon. Liike toimii harvinaisella eettisellä periaatteella eli kahvit ja teet tilataan suoraan tiloilta jotka ovat sitoutuneet kestävän kehityksen tuotantoon (Respect! Lat huom). Kahvilassa myyädään teen ja kahvin lisäksi kaikkea asiaan liittyvää oheistuotetta, mm. suklaasilakoita! Paikan suklaa-banaanikakkua maistaneena voin sanoa siitä: "hemmetin hyvää"! Kokeile!
Paikan espresso oli parasta mitä olen Suomesta saanut - siis kahvilasta. Vasta paahdettusta ja jauhetusta kahvista valmistettua runsaan creman antavaa maukasta juomaa. Paikasta saa ostaa mukaansa kahvipapuja joko kokonaisena tai jauhettuna sekä teetä. |
|

Ilpo nauttii ihmeissään paikan loistavaa espressoa, joka oli tällä kertaa Espresso Reytä. |
 |
Itselleni tarttui mukaan Espresso Reytä, Caffee Super Espressoa sekä tietysti viehättäviä suklaasilakoita. Mokka Mestareilta saa tilattua myös eineksiä netin kautta osoitteesta www.mokkamestarit.fi.
Unohtakaa popedat, juiceleskiset ja eppunormaalit - Tampere rokkaa nykyisin mokkaa!
« Paikassa on vänkä ja näyttävä kahvimylly. |
Espresson jälkeen maistui jälleen olut. Plevnan panimoravintolasta maistoimme paikan omapanemaa Siberia stout olutta. Paikan vakio stout on puhdistanut palkintopöydät monessa mittelössä, mutta nyt tutustuimme voittajan isoveljeen. Siberia stout oli voimakkaasti humaloitu 8 % stout. Juoma oli kuiva esim. verrattuna Guinnesiin. Humala maistui juomassa reilusti ja piristävästi, mikä vihjaisi sen soveltuvan myös kesäiselle terassille. Tämä on hieman ristiriidassa oluen talvisen kausiluonteen kanssa, mutta kyllähän se maistui myös talvella. Olutta ei kuitenkaan voi varsinaisesti suositella sikarin ryydittäjäksi sen kuivuudesta johtuen. Ja luultavimmin myös sikari veisi tämän stoutin hienon humalan maun mukanansa.

Gastropub Tuulensuun keuhkot...

Tamperkeleen sikariklubin Bruno selvittää vesipiipun toimintaa (ihan totta).

Helsinkiläistä Sikariklubi Habanosta edustava Niko "Vaari" Saari syö sammakon reisiä.
Sikariseuralaiset toipuivat yllättävän nopeasti R & Jn tuomasta pettymyksestä ja aloittivat toisen kierroksen lähes välittömästi. Vaari Niko poltti kanarialaisen El Artesanon (ja yritti karhuta allekirjoittaneelta huijausta lähentelevän summan kanarialaisesta sikarista), Hirvelä leppuutti itseään Hoyo de Monterreyn Epicuro no 2lla, Bruno poltti savukkeidensa välissä Monte Christon IVn, illan isäntä Tuominen kestitti itseään Partagaksen P no IIlla, Koskela puhui Torpedo Bolivariinsa, Seppo kertoili laihdutuskuurilla olevilta kiellettyjä vitsejä Partagaksen D4n ryydittämänä ja Apuri veti uskollista maailman kuningastaan eli El Rey del Mundo Choix Supremeään takaapäin. Liikuttavan yksimielisesti kaikki totesivat toisen kierroksen sirareiden olevan huomattavasti parempia kuin 29 euroa köyhdyttäneen tylsän R&J ed Limitadon. Bingoisäntä Konttajärvi tiivisti sikaritestin ytimekkäästi: "Vähän kuin olisi Kalevaa lukenut".

Wallasvaara keskittyy - tai jotain.
Solidaarisessa ystävyys - tunnelmassa sovimme seuraavan sikari-illan tapahtumapaikasi Oulun, ravintola Leskisen ja ajaksi toukokuun. Tarkempi aika ilmoitetaan myöhemmin seuran sivuilla ja Ylen TV1n uutisten sunnuntain päälähetykssä tai Urheiluruudussa. Kaikki maailman sikarin polttajat - olette tervetulleita.
|
|
Sikari summitin näyttämöksi oli sovittu Tampereen sikariklubin kantapaikka Gastropub Tuulensuu. Oulun työväen sikariseura meinasi innostua luultuaan, että paikka olisi nimetty Fidelin mukaan, mutta sehän viittasikin vain herkutteluun.
Olimme paikalla hyvissä ajoin ennnen sovittua klo 18:00. Tarkastelin paikan juomavalikoimaa hyväksyvästi myhäillen. Mutistessani baarihenkilökunnalle kysymyksen, jossa tiedustelin lupaa saada ottaa muutama valokuva paikan humidorista, sain vastauksiksi minulle tuikitutun "Anteeksi mitä?". Samassa kuului viereltäni "Kyllä se sopii. Me räpsimme täällä kuvia tuon tuostakin". Juha Tuominen toivotti meidät isännän roolissa tervetulleiksi kädestä pitäen. Muut illan osallistujat valuivat paikalle pikkuhiljaa.

...ja sydän. Kuvassa myös illan isäntä Juha
Tuominen sekä toveri Koskela.
Kaikkiaan paikalle saapui yhdeksän sikari-ihmistä. Kolme oulusta, kolme ja puoli Tampereelta ja kaksi ja puoli Helsingistä.
Ilta sujui leppoisissa merkeissä ruokaillen ja sikaroiden. Poltettavaksi oli illan isäntä valinnut odotuksia herättävän Romeo et Julieta Edition Limitada 2005 sikarin. Sikari osoittautui kuitenkin yllättävän köykäiseksi (lue arvostelu Tampereen sikariklubin sivuilta).


Illan pettymyksiä eli Romeo et Julieta Edition
Limitada 2005.

Eipä vajaa tuoppikaan näytä herättävän
hilpeyttä bingomestari Konttajärvessä.

Kaiken lisäksi R & J rupesi vielä kieroilemaan.

"Hei hei äiti. Me poltetaan sikareita". Vasemmalta alkaen Kaitsu Hämäläinen, Bruno Helenius, Jussi Hirvelä, Seppo Konttajärvi, Ilpo Koskela, Juha Tuominen, Marko Klemola, Aki Wallenius ja Niko Saari. Eräs sikari-iltalainen tunnusti, ettei ole kertonut äidillensä polttavansa sikareita.

"Iloista" "tunnelmaa" junan yläkerran "ravintolavaunussa" paluumatkalla.
Summana Summitista voisi todeta raskaanlaisen olon seuraavana päivänä. Keuhkot viheltävät neljää illan aikana poltettua sikaria. Oulun tyäväen sikariseura ei suosittele näin monen sikarin polttamista yhden, edes pitkän, illan aikana ja paheksuu itseänsä. Ehkä seuraavat tapahtumasivut ovatkin Keuhkosyöpä -sivut.
Ari "Hai" Haikonen, apulaistarkastaja
« "Kone" Haikosen sikarointityylinäyte (tyyli?).
|
|
|