Teksti ja kuvat © Ilpo Koskela

Pariisi 29.1.2007

Vaellettuani kolmisen tuntia Pompidou-keskuksen näyttelyhallista toiseen päätin pitää taukoa ja poistuin myöhäiselle lounaalle ylös aukion vastapäisen laidan kulmabrasserieen. Jäljellä olisi vielä yksi suurempi näyttely sekä luultavasti kalliiksi tuleva tutustuminen Centre Pompidoun hienoon taide- ja graafisen alan kirjakauppaan.

Tilasin brasseriessa suuren omeletin ja lasin bordeuxlaista punaviiniä. Hyvää oli. Jälkiruoaksi tuplaespresson. Kahvin seuraksi kaivoin repustani Toscano Antico -pakkauksen, irrotin sikarin kääreestään, leikkasin kahtia ja sytytin. Ensimmäisiä haikuja vetäessäni huomasin tarjoilijani seisovan pöydän vieressä katsomassa. "Monsieur?" kysyin häneltä ajatellen että olin mahdollisesti tupakoimattomien alueella. Eikä mitä! Tähän saakka minua ranskaksi palvellut kaveri kysyi ymmärrettävällä englannilla "Can I have one?". Otin toisen Toscanon paketista ja ojensin tarjoilijalle. Kerroin samalla että nämä ovat juuri NIITÄ sikareja, joita Clint Eastwood poltti ja pureksi 60-luvun lopun spagettiwesterneissä. Kaverin ilme kirkastui entisestään ja hän poistui keittiöön.

Pian keittiön salista erottavan verhon takaa kuului hihkaisu: "Clint Eastwood ha-ha-haa..." Tämä sai minut epäilemään, että siellä poseerattiin muulle keittiöväelle Toscano-sikarin kanssa oikein kunnolla. Hetken kuluttua sama tarjoilija kantaa konjakkilasin pöytääni. Katsoessani hämmästyneenä hän tuumaa "Hennessy XO - from the house" eli talo tarjoaa. Toscanon maku parani huomattavasti XO-ikäistä konjakkia maistellessa ja lounastauko venähti aiottua pitemmäksi.

Varsin hyvillä mielin takaisin Pompidou-keskukseen laskeutuessani muistelin aikoinaan kuulemaani, ns. seuraavaan aamuun liittyvää mietelausetta:
Kenes syy - Hennessyy.